Pitkäaikainen työllisyys- sosiaalialan osaaja siirtyi järjestökentälle.


Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry sai 14.4.2020 uuden vahvistuksen, kun TUL:n luottamustehtävistä aiemmin tuttu Pirkko Pehkonen aloitti toiminnanjohtajana Lapin piirissä.


TUL:n työntekijäksi Pehkonen siirtyy Kemin kaupungin palveluksesta. Pehkosen työtausta on vahvasti sosiaalialan tehtävissä. Kemin kaupungilla hän työskenteli aiemmin sosiaalipalveluiden parissa, mutta viimeisin työnsarka ennen TUL:n tehtäviä oli Kemin kaupungin työllisyyspalveluiden parissa. Pehkosella on kokemusta myös hankemaailmasta. Hän on toiminut ESR-hankkeen projektipäällikkönä sekä useiden eri hankkeiden ohjausryhmissä, myös TUL:n Lapin piiritoiminnassa hän on ollut hanke-ja jaoston vetäjänä.Hän omaa myös vahvan kokemuksen ay-toiminnasta ja on toiminut mm Kemin kaupungin (JHL) varapääluottamusmiehenä, sosiaali- ja työllisyyspalveluiden luottamusmiehenä, työsuojelutoiminnassa, hallituksen jäsenenä, koulututiedottajana. Aiemmin myös SAK:n paikallisjärjestön hallitus ja Kemin KSL:n johtokunta on tulleet tutuiksi. Pehkonen on toiminut pitkään Kemin kulttuurilautakunnassa mm. puheenjohtajana. Muita tehtäviä on valtuuston varavaltuutettu sekä Kemin Energian ja Veden hallituksen jäsenyys.
 

Liikuntaan liittyviä luottamustehtäviä Pehkosella on Lapin liikuntaneuvoston jäsenyys sekä Lapin Liikunnan hallituksen jäsen.
 

Pehkonen on myös alunperin kotoisin Kemistä, joten Lapin alue on hänelle varsin tuttua.
 

– Erittäin mielenkiinnolla odotan tehtäviä TUL:n työntekijänä. TUL on itselleni luottamustehtävien kautta jo erittäin tuttu järjestö ja verkostot tällä alueella ovat jo valmiiksi olemassa. Uskon, että pääsenkin varsin tehokkaasti hyppäämään mukaan järjestön toimintaan myös työntekijän roolissa, Pehkonen kertoo.
 

– Pirkko tuo mukanaan työyhteisöömme pitkän linjan kokemusta ja TUL-tuntemusta. Hän on toiminut paljon erilaisissa TUL:n luottamustehtävissä, kuten viimeisimmäksi valtuustossa ja tasa-arvovaliokunnassa. Hän myös tuntee Lapin ja pohjoisen alueen jo lähtöön varsin hyvin, mikä antaa hyvät mahdollisuudet työssä menestymiseen, mihin vahvasti uskonkin, pääsihteeri Riku Tapio kommentoi.



kuva ja juttu
Mauri Blomster
0443099175
 

 

Vuokraa mökki Kuusamosta

emme tavoittele suuria - TAVOITTELEMME - pieniä ja suuria